Rhododendron pachytrichum

Hapsualppiruusu

R. pachytrichum Franch. 1886

alasuku Hymenanthes
sektio Ponticum
alasektio Maculifera

绒毛杜鹃 rong mao du juan (Kiina),

Lehdet 6-13 cm x 2-4 cm:n pituiset, soikeat, säilyvät pensaassa 1-2 vuotta. Lehtien keskisuonilla ja reunoissa takkuista pitkää karvaa, joka osittain häviää kasvukauden mittaan.

Kukat: Kukinta ennen tai yhtä aikaa lehtien puhkeamisen kanssa, kukinnossa 7-17 kukkaa. Kukat kellomaiset. Teriö on 4-5 cm pituinen ja halkaisijaltaan 3-4 cm, nukkainen kukkaperä on lyhyt ja kukinto yleensä pallomainen.  Kukan väri on valkoinen tai vaaleanpunainen ja nielussa on usein tummanpunainen laikku.  Kukka ei tuoksu. Heteitä 10kpl.  Luontaisilla kasvupaikoillaan R. pachytrichum kukkii touko-kesäkuussa.

Kestävyys: Englanti H4 ( kestävä kaikkialla Englannissa), Ruotsi (SRS) II-?, Tanska (RF) -25°C, USA: (RHS)  -21°C, Suomi  Ia-?

Kotimaa: Kiina, mäntymetsissä ja alppiruusutiheiköissä 1700–3500 mmpy. Chongqing, Etelä-Shaanxi, Lounais- Sichuan, Koillis-Yunnan.

Lajista on kuvattu kaksi muotoa;
var. pachytrichum (C. B. Clarke) Ridley
Lehti 7–14 × 2–4.5 cm, emin luotti 2-2,5 cm.
var. tenuistylosum W. K. Hu
2100–2200 m. Chongqing. Tämä on pienempilehtinen (5–8.5 × 1.8–2.7 cm) kuin edellä mainittu ja luontaiselta esiintymisalueeltaan itäisempi ja alalajistatus voisi olla aiheellinen (Flora of China).

Ollakseen niinkin erikoisen näköinen alppiruusu kuin R. pachytrichum, hapsualppiruusuksi meillä nimetty laji on Euroopassa harvinainen eikä siitä paljon tietoa löydy netistäkään.

Laji on korkea, hiukan harva- ja ohutoksainen pensas, ja se voi saavuttaa hyvissä oloissa melkoiset mittasuhteet tullen ajan mittaan pikemminkin puuksi kuin pensaaksi. Pienehköt lehdet eivät ole järin näyttävät, ja hapsualppiruusu onkin aika anonyymi sukunsa edustaja muulloin kuin alkukesällä. Uusi kasvu hapsukarvoineen on kuitenkin niin silmiinpistävän erikoinen, että sen johdosta voimme antaa anteeksi pensaan harsun ulkomuodon ja pienehköt lehdet.

Hapsualppiruusu on kotoisin mantereisen ilmaston alueelta Kiinasta ja tuollaiseen ilmastoon sopeutuneiden alppiruusulajien tyypillinen ongelma ilmastossamme on liian aikainen kukinta. Hapsualppiruusukin pyrkii kukkimaan meillä jo toukokuun alussa ja niin kukinta kuin uusi näyttävä kasvukin ovat erittäin arkoja yöpakkasille. Useana keväänä olen joutunut raksimaan mustuneita uusia kasvuja pensaistani, mutta pensaat ovat kyllä kiltisti tehneet uudet versot paleltuneiden tilalle.

Tilasin lajin siementä v. 1994 Ruotsista, SRS:n siemenvälityksestä. Ulf Juthage oli tehnyt kontrolloidun pölytyksen R. pachytrichum (Kornikio) x R. pachytrichum (RBG 32).  Vaikka siemenlistassa ei tarkemmin eritellä noita sulkeissa olevia viittauksia, uskallan päätellä, että ensimmäinen viittaa Kornikin arboretumiin Puolaan, jossa juuri viime keväänä vierailimme, ja toinen viitannee jonnekin anglosaksiseen maahan, todennäköisesti Edinburghiin. Sieltä nimittäin on Göteborgiin tullut v. 1932 lajin siementä, ja kyseinen alkuperä kasvanee edelleenkin Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa. Björn Aldén kertoo Rhododendronbladet-lehdessä  (4-82) pensaan saavuttaneen bambulehdossa n. 3 metrin korkeuden ja kukkivan ”säästeliäästi”.

Tuo viittaus Kornikiin on mielenkiintoisempi, sillä kyseessä lienee puolalaisen Shaanxiin suunnanneen retkikunnan keräys vuodelta 1959. Göteborgiin saatiin tuolta retkeltä alppiruusunsiementä lajiepiteetillä R. purdomii.
 
Tor Nitzelius päätteli kuitenkin pensaan kukkiessa ensi kertaa Göteborgissa v. 1970, ettei kyseessä voi olla R. purdomii, vaan Rhododendron sp. nov. (uusi laji), joskin lajin R. pachytrichum lähisukulainen. Björn Aldén ehdotti kyseessä olevan lajin R. monosematum. Tätä lajistatusta eivät skotlantilaiset kasvitieteilijät tunnusta, vaan pitävät sitä lähinnä R. pachytrichumin ja R. strigillosumin risteymänä (Cox 1995).

Oli miten oli, tuo Ulf Juthagen tekemä kahden kannan risteytys on osoittautunut kestävämmäksi kuin mitä lajille annetut kestävyysarviot antavat olettaa. Istutin pensaat avomaalle v. 1996 ja ne ovat joutuneet kokemaan suojaamattomina -28°C, joskin viime vuosina alle -20°C lukemat ovat täällä olleet hyvin harvalukuisia. Useina vuosina onkin päästy nauttimaan hapsualppiruusun kukinnasta, sillä myöhäiset keväthallatkin ovat jääneet tulematta. Lajin kukintaa ei nyt miksikään suureksi spektaakkeliksi voi kutsua, mutta valkoisissa ja violetilla läiskällä varustetuissa kukissa on toki oma viehätyksensä.  Pensaat ovat saavuttaneet Naantalissa vajaan kahden metrin korkeuden, ja niillä on selvä taipumus kehittyä puumaisiksi.

Yhtenä syynä lajin harvalukuisuuteen länsimaisissa puutarhoissa voidaan pitää sen vaikeaa lisättävyyttä (Cox 1995). Olen yrittänyt tietysti saada pensaistani siementä risteyttämällä sisaruksia keskenään, mutta johtuneeko Suomen alkukesän viileistä säistä vai pölyttäjän kömpelyydestä, siementä eivät pensaani ole onnistuneet tekemään. Tänä syksynä kokeilin jälleen onneani pistokaslisääjänä, ja toistaiseksi kaikki kolme hapsualppiruusun pistokasta näyttävät hyvävoimaisilta.

Hapsualppiruusu on mainio laji tuomaan monimuotoisuutta alppiruusupuutarhaan. Sille on kuitenkin varattava puolivarjoisa ja keväthalloilta suojattu kasvupaikka. Taustalle ei kasvia kuitenkaan kannata piilottaa, sillä viehättävän uuden kasvun seuranta onnistuu parhaiten, jos kasvia pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä.