Alppiruusu
Rhododendron 'Axel Tigerstedt'

© Marjatta Uosukainen

Arboretum Mustilan 100-vuotisjuhlia vietettiin Elimäellä 18.6.2002. Merkkipäivän kunniaksi nimettiin uusi kotimainen alppiruusulajike 'Axel Tigerstedt'. Lajike on tulos Helsingin yliopiston alppiruusunjalostusohjelmassa Mustilassa vuonna 1973 tehdyistä risteytyksistä. Lyhyesti kuvattuna tämä uusi lajike on keskikokoinen, aikaisin kukkiva, puutarhoihin sopiva valkeakukkainen alppiruusu. Lajikevalintaan vaikuttivat yksilön talvenkestävyys, kuivuuden sieto, kaunis lehdistö, kasvutapa ja kauniit kukat.

Äitinä tällä lajikkeella oli mustilanalppiruusu, R. brachycarpum var. tigerstedtii (Nitz.) Davidian, ja pölyttäjälaji oli Mustilassa hyvin menestynyt Rhododendron degronianum ssp. degronianum Hara, joka Mustilassa esiintyi nimellä R. metternichii. Pölyttäjänä käytetty yksilö kuoli vuonna 1985 Kymenlaaksossa raivonneessa ja Mustilan Arboretumiakin kaltoin kohdelleessa myrskyssä. Risteyttämällä nämä kaksi Mustilan Kotikunnaalla hyvin menestynyttä itäaasialaista lajia keskenään yhdistettiin mustilanalppiruusun talvenkestävyys sekä pölyttäjälajin kuivuuden sieto, kaunis kukka ja säännöllinen hillitty kasvutapa sekä lehtien nukkaisuuden tuoma koristeellisuus.

Risteytyksen tuloksena saatiin Suomen ilmastoon hyvin sopeutunut jälkeläistö laakean leveitä, keskikorkeita puisto- tai puutarhaistutuksiin sopivia, ominaisuuksiltaan hyvin yhtenäisiä risteymäyksilöitä. Alkuperäisiä risteymäjälkeläisiä istutettiin Helsinkiin, Piikkiöön, Elimäelle ja Mikkeliin. Risteytysjälkeläistöstä valittiin mikrolisättäväksi ja kloonattavaksi kaunismuotoinen ja runsaasti kukkiva yksilö Helsingin Laajasuon puistosta. Klooniaineiston menestymistä on seurattu Keski-Suomessa MTT-n tutkimusasemalla Laukaassa sekä Elimäellä..

Kahden lajin F1-risteymänä 'Axel Tigesrtedt'-lajike vanhempiensa välimuoto. Sillä on kauniin vihreä lehdistö sekä säännöllinen, haarova ja tanakka kasvutapa. Pensas on nuorena verraten hillittykasvuinen. Kymmenvuotiaana alkuperäinen siementaimi oli Haagassa noin 1,5 m korkea ja täysikasvuinen 20-vuotias pensas oli lähes 2 m korkea. Nuori pensas on muodoltaan pysty ja levälatvuksinen. Jos pensaalla on riittävästi tilaa kasvaa vapaasti, sen muoto on vanhemmiten litteän pyöreä, eli pensas on selvästi korkeuttaan leveämpi.

Nuoret versot ja puhkeamassa olevat lehdet ovat valkoisen nukan peittämät. Verson kärkisilmun lähistöllä nukka on aavistuksen verran kellanruskeaa. Nukka säilyy versoissa yli talven. Toisen vuoden versot ja silmut ovat vihreät. Vihreä väri säilyy vielä kolmivuotiaisissakin versoissa, jotka kuitenkin alkavat vähitellen muuttua suklaanruskeiksi.

Lehdet ovat muodoltaan säännöllisen vastapuikeat. Lehtilapojen reunat ovat vain hiukan alaspäin kääntyneet. Täysin kehittyneiden lehtien yläpinnalla on ensimmäisenä kesänä nukkaa, joka voi säilyä vähäisenä jopa yli talven. Vanhemmiten lehdet kuitenkin kaljuuntuvat yläpinnoiltaan lähes täysin. Lehtien yläpinnat ovat syvän vihreät ja lehden keskisuoni erottuu yläpinnasta vaaleamman vihreänä. Lehtien suonet, noin 14 suoniparia, erottuvat lehtien ylä- ja alapinnoilla selvästi, mutta ei erityisen voimakkaasti. Lehtien alapintoja peittää ruskea, ohut nukka. Nukka on selvästi näkyvissä vielä vanhojenkin lehtien alapinnoilla sekä lehtilavassa että keskisuonessa. Lehtilavat ovat keskimäärin 14 cm pitkät ja 4,2 cm leveät. Enimmillään lehden koko voi olla 17,4 x 9 cm. Lehtiruodit ovat noin 2 cm pitkiä

Kukkatertut ovat pyöreät. Hyvin kehittyneessä kukkatertussa on 16-18 kukkaa. Kukka on muodoltaan avoimen suppilomainen, halkaisijaltaan noin 6 cm. Teriö on 5-lohkoinen, lohkot ovat noin puolet teriön pituudesta. Avatun teriön halkaisija on keskimäärin 8,1 cm ja pituus keskimäärin 4,4 cm. Kuten monilla valko- tai lähes valkokukkaisilla alppiruusuilla, tämänkin lajikkeen nuput ovat vaaleanpunaiset ja aukeamassa olevien kukkien ulkopinnan värisävy on hennon vaaleanpunainen Nuorten kukkien väri vaalenee nopeasti ja täysin auennut kukka on valkoinen. Kukkien teriön ylimmässä lohkossa on vaaleita kellanvihreitä laikkuja. Emin luotin kärki on aluksi punainen, vartalo on valkoinen ja sikiäin harmahtavan vihreä. Noin 5 cm mittaiset kukkaperät ovat kalpean kellanvihreät. Heteitä on 10 kpl ja ne ovat valkeat.

Kukinnan keskimääräinen ajankohta Etelä-Suomessa kesäkuun alussa, noin 4.–10. kesäkuuta. Aikaisena keväänä, kuten vuonna 2002, kukinta alkoi jo toukokuun viimeisellä viikolla. Lajikkeen alkuperäinen yksilö kesti ennätyskylmän talven 1987 Helsingissä ilman vaurioita. Lajike on 90-luvulla menestynyt hyvin kloonikokeissa myös Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa. Kevättalvella 1999 kloonikokeessa Laukaassa olleet taimet selvisivät vaurioitta -34°C pakkasesta. Mustilassa saadun kokemuksen mukaan pölyttäjälaji R. degronianum kestää hyvin kuivuutta. Tämä ominaisuus on siirtynyt 'Axel Tigerstedt'-lajikkeeseen. Lajikkeelle on tyypillistä, että lehdet säilyvät pensaassa useita vuosia, joten pensas on hyvin peittävä. Kasvupaikalleen hyvin vakiintuneessa pensaassa on vähintään kolmen edellisen vuoden lehdet.

Uusi lajike on perinteinen puutarhojen keskikorkea lajike. Se muistuttaa kukinnoiltaan ja lehdistöltään jossain määrin 'St. Michel'-lajiketta. Vertailtaessa näitä kahta lajiketta, 'Axel Tigerstedt' on kasvutavaltaan matalampi ja kukinnaltaan selvästi aikaisempi. Pienten kääpiöalppiruusujen ryhmässä vastaava lajike on 'Kullervo'.

Lajike on saanut nimensä Arboretum Mustilan Kotikunnassäätiön hallituksen puheenjohtajan Axel Tigerstedtin mukaan. Lajike tulee kaupalliseen lisäykseen vuonna 2003 ja taimia on saatavissa 3-4 vuoden kuluttua.