Saarnet (Fraxinus)

Vuoden puusuku 2014

Dendrologian Seura on valinnut vuoden 2014 puukasvisuvuksi saarnet. Kun vuosien 1977–2000 aikana valittiin seurassamme vuoden puukasvisukuja, käytiin läpi tärkeimmät luonnonvaraiset puumme, eli yhteensä 24 puulajia. Todellisuudessa meillä kasvaa luonnonvaraisina 59 puutaksonia, jos lasketaan mukaan näiden puiden luonnossa tavatut alalajit, muunnokset ja risteymät (Alanko, P. 2001: Suomalaiset puut. Sorbifolia 32(3):125–133.).

Kotoinen lehtosaarnemme (F. excelsior, ruots. ask) valittiin vuoden puuksi 1988, jolloin siitä julkaistiin lehdessämme monia kiintoisia kirjoituksia. Siitä, kuten kaikista muistakin vuoden puista – kahta ensimmäistä, metsälehmusta (Tilia cordata) ja tervaleppää (Alnus glutinosa) lukuun ottamatta, tehtiin upeat vuodenpuujulisteet. Saarnestamme kirjoitettiin Sorbifoliaan melko perusteellisesti monissa artikkeleissa. Julisteteksti kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi tärkeimmät asiat kotoisesta lehtosaarnestamme: ”Saarni kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Suomessa Porin–Hämeenlinnan–Lahden tienoille saakka. Se on harvinainen muualla paitsi lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla, missä se on paikoin yleinen.

Luontaisia kasvupaikkoja ovat saaristossa olevat tervaleppälehdot rannan tuntumassa ja sisämaassa vetiset lehtokorvet. Saarni on vaatelias kasvupaikkansa suhteen ja kasvaa useimmiten kalkkiperäisessä maassa. Puisto- ja pihapuuna sitä näkee vain harvoin. Saarni on arka keväthalloille. Se puhkeaa lehteen myöhemmin kuin muut lehtipuut, ja lehdet varisevat aikaisin. Saarnesta tehdään huonekaluja ja lattiapäällysteitä. Aikaisemmin siitä tislattiin tervaa, jota käytettiin kansan keskuudessa monenlaisten vaivojen lääkkeenä” (Sorbifolia 1988).

Lehtosaarnen lisäksi Euroopassa kasvaa alkuperäisinä pääasiassa Etelä-Euroopassa esiintyvä mannasaarni (F. ornus), etelänsaarni (F. angustifolia) ja Kaakkois-Euroopassa F. pallisiae. Keski-Euroopassa tavataan paikoin villiytyneenä Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa punasaarnea (F. pennsylvanica), jota kasvatetaan meillä toisinaan puistopuuna. Se on meillä kotoista lehtosaarnea (I–III) kestävämpi menestyen vyöhykkeillä V–VI saakka.

Saarnilajeja tavataan luontaisina pohjoisella pallonpuoliskolla eri tavoin rajattuna 40–60, joista muutamien kasvattamista on kokeiltu meilläkin. Näitä ovat mm. itäaasialaiset mantšuriansaarni (F. mandshurica) ja idänsaarni (F. rhynchophylla, syn. F. chinensis var. rhynchophylla) sekä pohjoisamerikkalaiset valkosaarni (F. americana), mustasaarni (F. nigra) ja sinisaarni (F. quadrangulata). Viljelykasvien nimistön viimeisimmässä painoksessa (2012) mainitaan 10 saarnitaksonia, joista 7 lajia ja 3 lajiketta. Netissä olevassa kasvien suomenkielisten kasvinimien luettelossa (KASSU) on 22 saarnitaksonia.

Viimeaikaisten niin Pohjois-Amerikkaan kuin Aasiaankin tehtyjen siemenkeruuretkien aikana on saatu meillä kokeiltaviksi useita muitakin saarnilajeja. Lisäksi on viljelyyn tullut lähinnä Keski-Euroopan kautta eräitä meillä aiemmin kokeilemattomia lajikkeita. Suomessa on viljelty mm. lehtosaarnen lajikkeita ’Pendula’, ’Diversifolia’ ja ’Crispa’.

Uusia lajeja ja muitakin saarnia koskevia kirjoituksia julkaistaan saarnien nimikkovuoden 2014 aikana lehdessämme ja saarnet ovat myös aiheena syksyisessä seminaarissa.

Toivottavasti saamme lukijoiltamme Sorbifoliaan kirjoituksia ja pikkutietoja saarnista ja niiden viihtymisestä eri puolilta maata. Esimerkiksi saarnensurman leviäminen kiinnostaa monia.

Pentti Alanko