Marjakuuset (Taxus)

Vuoden puusuku 2022

Marjakuuset ovat Dendrologian Seuran valitsema Vuoden puuvartissuku 2022. Marjakuusikasvien (Taxaceae) heimoon kuuluvia marjakuusia tunnetaan noin kahdeksan lajia, jotka esiintyvät pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeassa vyöhykkeessä. Marjakuuset ovat yleensä pieniä, usein pensastavia ja monirunkoisia puita, mutta tunnetaan myös yli 20-metrisiä ennätyspuita, kuten Britanniasta, Belvoirin linnan puistosta vuonna 2015 mitattu 28,4 metrin korkuinen euroopanmarjakuusi. Marjakuusilla on kyky kasvattaa puun tyvellä olevista silmuista vesoja kehäksi kuolevan vanhan rungon ympärille, ja tällaiselle valerungolle voi kertyä ympärysmittaa paljonkin. Samalla puu voi pysyä hengissä jopa tuhansia vuosia – marjakuusia pidetäänkin ikuisuuspuina.

Kasvupaikkansa suhteen marjakuuset ovat vaateliaita ja kasvavat parhaiten kalkkipitoisessa maassa. Ne sietävät hyvin voimakastakin varjostusta, ja varjostavat tehokkaasti myös itse tuuhealla neulasistollaan. Marjakuuset ovat pääsääntöisesti kaksikotisia. Ollakseen havupuita niillä on erikoinen käpy. Pienissä emikukissa on yksi siemenaihe, josta kehittyy iso musta siemen. Siemenaihetta ympäröi aluksi vihreä, myöhemmin punainen, maljamainen siemenvaippa. Marjakuuset ovat vahvasti myrkyllisiä kaikilta osiltaan, lukuun ottamatta juuri tuota punaista siemenvaippaa. Linnut ja oravat levittävät siemeniä, jotka kulkevat niiden ruuansulatuskanavan läpi ilmeisesti vahingoittamatta kylväjiään.

Euroopanmarjakuusi (T. baccata) kasvaa Suomessa alkuperäisenä Ahvenanmaan saaristossa. Viljeltynä se menestyy vain aivan lounaisimmassa osassa mannermaata. Jääkauden jälkeisellä atlanttisella lämpökaudella euroopanmarjakuusi kasvoi laajalti Etelä-Suomessa, mutta ilmaston muuttuessa viileämmäksi ja mantereisemmaksi noin 5500 vuotta sitten se alkoi taantua. Taantumiseen lienee vaikuttanut myös ihmisen toiminta. Euroopassa sen levinneisyysalue ulottuu Etelä-Skandinaviasta Keski-Eurooppaan, Brittein saarille ja Välimeren maihin. Se on leimallisesti mereisen ilmaston puu. Euroopanmarjakuusen kasvupaikkoja ovat maaperältään kalkkipitoiset tuoreet, runsas- ja keskiravinteiset havu-, lehti- ja sekametsät. Tiheän metsän alla kasvaessaan se saa myös tarvitsemaansa suojaa talven kylmiltä viimoilta – se on hyvin pakkasarka. Myrkyllisyydestään huolimatta marjakuusi maistuu hyvin metsäkauriille, jotka pistävät poskeensa marjakuusen taimia ja pieniä pensaita. Metsäkauriit ovatkin suurin uhka tälle rauhoitetulle puulajille, jota pyritään varjelemaan ahmateilta aitauksilla ja metsästyksellä.

Euroopanmarjakuusen neulaset ovat päältä tummanvihreät, alapuolella on kaksi kellanvihreää ilmarakojuovaa. Ne ovat litteitä, otakärkisiä ja kierteisesti kasvainrangassa, mutta kääntyneet kampamaisesti sivuille. Rungon kuori irtoaa ohuina levyinä. Väriltään se on nuorena punaruskea, mutta harmaantuu vanhetessaan. Euroopanmarjakuusi on meillä yleensä enintään viisimetriseksi kasvava ja monirunkoinen. Suurimman Suomessa mitatun euroopanmarjakuusen, Ahvenanmaan Jungfruskärin ennätyspuun korkeus on 8,5 m ja ympärysmitta rinnankorkeudelta 149 cm.

Marjakuusi on siitä poikkeuksellinen havupuu, ettei sillä ole puuaineessa pihkatiehyitä eikä pihkaa. Marjakuusipuu on erittäin kovaa ja tiheää – sen kuivatuoretiheys (tilavuus mitattuna tuoreena, massa kuivana) on 650 kg/m3 (kotimaisella metsämännyllä keskimäärin 420 kg/m3). Se on myös suorasyistä, sitkeää, kimmoisaa, taipuisaa ja helppo työstää. Ohut pintapuu on kellertävän valkoista ja sydänpuu ruskeata tai violettiin vivahtavaa. Vuosilustossa vaalea kevätpuu vaihettuu vähitellen tummanruskeaksi kesäpuuksi, mikä tekee puuaineesta hienopiirteisen kaunista. Marjakuusipuu sopii kiillotettuna hyvin koriste-esineisiin. Saariston puulajina euroopanmarjakuusi on palvellut myös merenkulkua muun muassa purjerenkaina, hankaimina ja mastojen osina, eli kohteissa missä on tarvittu erityistä lujuutta ja kestävyyttä. Siitä on saatu myös kestävät reen jalakset ja kärryjen pyöränkehät.

Tärkein ja tunnetuin euroopanmarjakuusen käyttökohde oli kuitenkin keskiaikainen sotateollisuus – sen kimmoisa ja sitkeä puuaine soveltui erityisen hyvin jousiaseiden valmistukseen. Euroopanmarjakuusella oli huomattava strateginen merkitys, tärkeitä taisteluita voitettiin marjakuusesta valmistetuilla pitkäjousilla. Keskiajan runsas sotiminen koituikin monin paikoin euroopanmarjakuusten kohtaloksi Brittein saarilla ja Manner-Euroopassa. Esiintymät hupenivat, ja puulajin perimä heikkeni, kun kasvamaan jäivät pensasmaiset, jousiksi kelpaamattomat puut. Ahvenanmaalla marjakuusen syvänvihreitä, punaisten marjojen koristamia oksia käytettiin lähinnä hautajaisseppeleisiin ja muihin koristetarkoituksiin.

Koska euroopanmarjakuusi ei ole kestävä Ahvenanmaata lukuun ottamatta muualla Suomessa, ovat koristepensaina kasvavat marjakuuset yleensä joko kestävämpiä japaninmarjakuusia (T. cuspidata) tai euroopan- ja japaninmarjakuusen risteymiä kartiomarjakuusia (T. × media). Edellinen menestyy rannikolla Oulua myöten, jälkimmäinen Keski-Suomessa asti. Risteymästä on viljelyssä myös useita lajikkeita, kuten eriasteisesti leveän kartiomaiset ’Brownii’, ’Densiformis’ ja ’Farmen’, suppilomainen ’Hicksii’ sekä pylväsmäiset ’Hillii’ ja ’Viridis’.

Japaninmarjakuusi kasvaa Japanissa, Sahalinilla, Koillis-Kiinassa ja Venäjän Kaukoidässä, alueella, joka on vähemmän mereistä kuin euroopanmarjakuusen kotiseutu Länsi-Eurooppa. Tämä selittänee japaninmarjakuusen paremman kestävyyden meidän oloissamme. Japaninmarjakuusen ennätysyksilö Suomessa kasvaa Hämeenlinnan Aulangolla, Graniittilinnan sisäpihalla. Tällä viisihaaraisella pikkujätillä on korkeutta 7,8 m ja ympärysmittaa tyvellä 148 cm. Japaninmarjakuusen kääpiömuoto ’Nana’ on matala- ja tiheäkasvuinen pikkupensas.

Lännenmarjakuusen (T. brevifolia) kasvaa Pohjois-Amerikan länsirannikon mereisessä ilmastossa Kaliforniasta Alaskan eteläosaan. Toinen, sisämaan esiintymä on Kalliovuorilla Brittiläisen Kolumbian sekä Montanan, Washingtonin osavaltioiden välisellä alueella. Myös lännenmarjakuusi on hidaskasvuinen pieni puu tai kookas pensas. Kotiseudullaan se viihtyy lännenhemlokin (Tsuga heterophylla) ja lännendouglaskuusen (Pseudotsuga menziesii) tai ylempänä vuoristossa purppurapihdan (Abies amabilis) alla syvässä varjossa muodostaen toisinaan lähes läpipääsemättömiä kasvustoja. Lännenmarjakuusi nousi noin 30 vuotta sitten syöpätutkimuksen keskiöön siksi, että sen sisältämänsä myrkyllinen yhdiste taksoli on tehokas lääke esimerkiksi rinta- munasarja- ja keuhkosyövän torjunnassa. Koska luontaiset lännenmarjakuusiesiintymät, sen paremmin kuin marjakuusiviljelmät, eivät pystyisi vastaamaan lääketeollisuuden suureen tarpeeseen, on kehitetty menetelmiä tuottaa taksolia synteettisesti sekä soluviljelmillä ja endofyyttisiä sieniä apuna käyttäen. Tutkimusta on tehty myös muilla marjakuusilajeilla, mukaan lukien euroopanmarjakuusi. Lännenmarjakuusta tapaa meillä ainakin Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa sekä Arboretum Mustilassa, jossa on yksi vanha pensas.

Kanadanmarjakuusi (Taxus canadensis) on kotoisin Kanadan itäosista Suurten järvien alueelta koilliseen. Myös kanadanmarjakuuseen pääsee tutustumaan meillä kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä ja Kumpulassa. Lännen- ja kanadanmarjakuusta voi tavata hyvin harvoin viljeltynä myös yksityisillä harrastajilla.

Anneli Viherä-Aarnio