Vuoden puuvartissuku 2025 (kuvitettu pdf-versio)
Dendrologian Seuran valitsema vuoden puuvartissuku 2025 on alppiruusut (Rhododendron). Tähän kanervakasvien heimon (Ericaceae) suurimpaan sukuun kuuluvat alppiruusut ja aiemmin omina sukuinaan pidetyt atsaleat (Azalea), pursut (Ledum), tiukupensaat (Menziesia) ja suvun Tsusiophyllum ainoa edustaja.
Alppiruusulajien määrästä on erilaisia näkemyksiä 800 ja 1 200 väliltä ja ylikin. Näin suuri hajonta johtuu ennen kaikkea siitä, että suvun luontaiset keskukset ovat vaikeakulkuisessa Himalajan vuoristossa ja toisaalta Kaakkois-Aasian saaristossa. Eristyneissä oloissa lajiutuminen on ollut voimakasta. Myös tutkijoiden koulukuntaerot ovat johtaneet erilaisiin tulkintoihin lajien määrästä (”splitters” vs. ”lumpers” eli ”pilkkojat” vs. ”yhdistäjät”). Asiaa vaikeuttaa sekin, että alppiruusut risteytyvät usein luonnossa ja välimuotojen lajiutumista tapahtuu edelleen.
Rhododendron-suku jaetaan niin sanotussa Edinburghin revisiossa käyttöön otetun luokittelun mukaan kahdeksaan alasukuun, jotka jaetaan edelleen sektioi hin ja alasektioihin (Chamberlain 1996). Kladistiikkaan pohjautuva analyysi (Goetsch ym. 2005) jakaa suvun kolmeen monofyleettiseen ryhmään eli kladiin. Kladi sisältää yhteisen esi-isän ja kaikki sen jälkeläiset.
Suurimpaan kladiin A kuuluvat alasuvut Rhododendron (noin 400 lajia) ja Choniastrum (11 lajia). Alasuvun Rhododendron tyyppilaji on ruostealppiruusu (R. ferru gineum). Seuraavaksi suurimpaan kladiin B kuuluu alasuku Hymenanthes (noin 280 lajia), jonka tyyppilaji on nikkonalppiruusu (R. degronianum). Kladi B sisältää myös kaksi sektiota (15–16 lajia) kesävihantien atsaleoiden alasuvusta Pentanthera. Kladi C muodostuu ainavihantien atsaleoiden alasuvusta Azaleastrum (kolme sektiota, noin 120 lajia), jonka tyyppilaji on R. ovatum.
Kladien sisällä risteymät lajien välillä ovat mahdollisia, mutta kladien väliset risteytykset eivät. Kladin A alppiruusut ovat lepidootteja, niiden kaikissa maanpäällisissä osissa voi olla eri värisiä suomuja eli kilpikarvoja. Kladin B alppiruusut ovat suomuttomia eli elepidootteja. Molemmissa ryhmissä voi lisäksi olla muutakin karvoitusta.
Viimeistä sanaa Rhododendronsuvun taksonomiasta on tuskin vieläkään kuultu. The World Flora Online (päivitys joulukuulta 2023) jakaa suvun kuuteen alasukuun, joista neljä on jaettu sektioihin. Jako löytyy Wikipediasta (https://en.wikipedia.org/wiki/Rhododendron).
Rhododendron-suvun fossiileja on löydetty 50 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista. Lämpimänkostealla eoseenikaudella (56–33,9 milj. vuotta sitten) suku levittäytyi laajalti pohjoiselle pallonpuoliskolle. Ilmaston on arvioitu tuolloin olleen nykyistä huomattavasti lämpimämmän ja subtrooppisen ilmaston ulottuneen keski-Eurooppaan saakka. Lisäksi ilmasto oli pitkään hyvin tasainen.
Eoseenikauden lopussa, noin 38 miljoonaa vuotta sitten, lähellä eoseenin ja oligoseenin rajaa lämpötila romahti äkkiä 8–13 °C. Rhododendron-suvun lajit säilyivät ilmastokatastrofin jälkeen vain sopivissa refugioissa, joissa sademäärä ja lämpötila riittivät niiden tarpeisiin. Nykyisin luonnonlajeja on eniten runsassateisilla vuoristoalueilla. Trooppisesta Malaijien saaristosta, Kaakkois-Aasian subtrooppisilta vuorenrinteiltä aina arktiseen tundraan Siperiassa löytyy alppiruusujen vaatimia luontotyyppejä, joilla sadanta ylittää haihdunnan ja ylijäämävesi pääsee poistumaan juuriston alueelta. Vain harva alppiruusu sietää juurillaan seisovaa vettä ja vielä harvempi kuivuutta.
Tiiviskasvuista yakushimanalppiruusua, Rhododendron yakushimanum (alasuku Hymenanthes), ympäröivät luonnossa sasabambut ja pilvisumu. Tämä pensas kasvaa Yakushiman saaren huipulla 1935 metrin korkeudessa.
Suurin keskittymä Rhododendron-suvun lajeista löytyy siis Kaakkois-Aasiasta Himalajan vuoriston etelärinteiltä Afganistanista lännessä Kiinaan ja Japaniin idässä ja etelässä aivan Australian pohjoiskärkeen. Joitakin lajeja on myös Euroopan Alpeilla ja Pyreneillä, Kaukasian vuoristossa ja Aasian kylmemmillä seuduilla. Myös Pohjois-Amerikan mantereella kasvaa luontaisena useita alppiruusu- ja atsalealajeja. Alkuperäisinä niitä ei kuitenkaan esiinny Keski- ja Etelä-Amerikassa sen enempää kuin Afrikassakaan. Ainoa sirkumpolaarinen laji on Suomessakin luontainen lapinalppiruusu (R. lapponicum).
Skandinavian vuoristoissa lapinalppiruusu on maanmyötäinen varpu, joka harvoin jaksaa nostaa oksiaan viittä senttimetriä korkeammalle. Se edustaa kooltaan suvun toista ääripäätä, ja toisesta päästä löytyy yli 30-metrisiä puita ja suuria pensaita, joiden lehdet saattavat kasvaa lähes metrin pituisiksi. Suurimpia ovat alasuvun Hymenanthes lajit, ja ne kasvavat runsaslajisilla seuduilla Himalajan etelärinteiden monsuuni-ilmastossa. Pienimmät, kuten lapinalppiruusu, kuuluvat enimmäkseen alasukuun Rhododendron, joskin alasuvusta löytyy myös useamman metrin korkuiseksi kasvavia ja suurikukkaisia lajeja. Ne ovat kuitenkin ilmastollisesti niin arkoja, että niiden kasvatus Suomen oloissa onnistuu vain kasvihuoneessa.
Valtaosa Rhododendron-suvun lajeista on pensaita tai varpuja. Pieni osa kasvaa epifyyttinä eli toisen kasvin pinnalla. Epifyyttejä on etenkin Vireya-sektiossa trooppisessa Malaijien saaristossa. Alppiruusut ovat ainavihantia, eli ne säilyttävät lehtensä useamman kasvukauden yli. Atsaleoista osa on kesävihantia, jolloin kaikki lehdet varisevat kasvukauden päättyessä ja osa (niin sanotut japanilaiset atsaleat) dimorfisia, jolloin niillä on kahdenlaisia lehtiä. Dimorfisten lajien ”kesälehdet” säilyvät vain yhden kasvukauden ja versojen kärkiin kehittyvät ”talvilehdet” pysyvät kylmän kauden yli. Suvulle yhteistä on lehtien yksinkertainen muoto, ne ovat ehyitä ja yleensä soikeita.
Lehdissä, versoissa ja kukissakin voi olla monenlaista karvoitusta suomujen ohella. Lehtien alapinnan 1- tai 2-kerroksista huopamaista tai ohuempaa karvoitusta kutsutaan indumentumiksi, josta käytetään myös suomalaistettua muotoa indumentti. Vähemmälle käytölle on jäänyt lehtien yläpinnan karvoitusta kuvaava nimi tomentum. Versoilla, lehtien reunoilla ja suonilla voi olla myös pidempiä ripsimäisiä karvoja. Erilaiset karvoitukset ovat tärkeitä lajituntomerkkejä.
Lähes kaikki Rhododendron-lajit, joilla on selvä vuodenaikaisvaihtelu lepo- ja kasvukausien välillä, kukkivat kasvukauden alussa. Päiväntasaajan seudun trooppisilla lajeilla tällaista eroa ei juuri ole, joten ne voivatkin kukkia mihin vuodenaikaan tahansa. Alppiruusut ja atsaleat kukkivat kasvin kokoon nähden suurin kukin, jotka ovat asettuneet versojen latvaan näyttäviksi terttukukinnoiksi. Usein avoimen kellomaiset kukat voivat olla lähes minkä tahansa värisiä, ja niissä voi olla pölyttäjille tarkoitettuja ”tienviittoja”, pilkutuksia ja läiskiä kukan nielussa. Hyönteispölytteiset kukat ovat kaksineuvoisia ja yksikotisia, joten itsepölytyskin tuottaa yleensä hedelmöityksen. Hedelmä on kota, josta pienet siemenet varisevat kasvukauden lopulla. Siemen ei vaadi itääkseen kylmäkäsittelyä.
Suomessa luontaisena kasvaa vain kaksi alppiruusujen suvun lajia. Jo aiemmin mainitun aivan pohjoisen lapinalppiruusun lisäksi vasta vuonna 1990 Rhododendron-sukuun liitetty suopursu (R. tomentosum, syn. Ledum palustre) kasvaa koko maassa. Suopursu viihtyy nimensä mukaisesti soiden reunamilla ja soistuvilla metsämailla. Se jää meillä useimmiten alle metrin korkuiseksi ja muodostaa laajoja yhtenäisiä kasvustoja. Pienet valkoiset kukat avautuvat latvakukinnoista alkukesällä.
Suopursu on myrkyllinen kuten useimmat suvun lajit. Myrkyllisyyden takia niillä on ollut hyvin vähän käyttöä ravinnontuotannossa tai puunjalostusteollisuudessa. Jonkin verran järeämpien kasvien puutavaraa käytetään polttopuina tai suitsukkeiden valmistukseen Himalajalla.
Alppiruusut ja atsaleat ovat kuitenkin nousseet yhdeksi tärkeimmistä koristekasvisuvuista siitä lähtien kun eurooppalaiset ja amerikkalaiset tutkimusmatkailijat, niin sanotut kasvinmetsästäjät toimittivat 1700-luvulta lähtien Pohjois-Amerikasta ja myöhemmin 1800-luvulta alkaen Intiasta, Kiinasta ja Japanista satoja lännessä siihen saakka tuntemattomia lajeja. Alppiruusulajien keräily ja risteyttäminen saavuttivat melkeinpä manian varsinkin Englannissa 1800-luvun lopulla.
Suomeenkin alppiruusujen suvun koristekasvit ilmaantuivat jo 1800-luvulla. Hakusanalla Rhododendron löytyy historiallisesta sanomalehtikirjastosta maininta Turun Kupittaalla kasvatetuista viidestä ainavihannasta alppiruususta ja neljästä kesävihannasta atsaleasta (Åbo Underrättelser 7.5.1842). Niistä useimpia voi tänä päivänäkin Turun seudulla menestyksellisesti kasvattaa: turkinalppiruusu (R. ponticum), R. glomeratum, karva-alppiruusu (R. angustifolium, nyk. R. hirsutum), R. hybridum (R. maximum × viscosum), appalakkienalppiruusu (R. maximum), helluntaiatsalea (Azalea nudiflora, nyk. R. periclymenoides) ja kelta-atsalea (A. pontica, nyk. R. luteum).
Rhododendron-suku on ollut innokkaan jalostustyön kohteena ja nimettyjä lajikkeita on Wikipedian mukaan yli 25 000 (https://fi.wikipedia.org/wiki/Alppiruusut). Vain murto-osa lajeista ja lajikkeista on talvenkestäviä Suomessa. Meillä jalostetuista lajikkeista tulee oma kirjoitus Sorbifoliaan ja Suomessa kokeiltujen lajien kuvauksia kestävyystietoineen löytyy Rhododendron-kerhon sivuilta https://www.rhodo.fi
Osmo Jussila