Vuoden puusuku 2021
Lepät ovat Dendrologian Seuran valitsema Vuoden puuvartissuku 2021.
Koivukasvien (Betulaceae) heimoon kuuluvia leppiä tunnetaan noin 30 lajia, joista suurin osa esiintyy pohjoisen pallonpuoliskon viileässä ja lauhkeassa vyöhykkeessä. Lepät ovat puita tai kookkaita pensaita, jotka pioneerilajeina metsittävät nopeasti aukeita aloja, mutta lyhytikäisinä väistyvät sukkession myötä. Lepille tyypillinen tuntomerkki on kovaksi ja ruskeaksi ”kävyksi” muuttuva siemennorkko. Toinen yhteinen piirre on juurinystyrät, joissa elävat ilmakehän typpeä sitovat Frankia-suvun bakteerit. Ne turvaavat isäntänsä typen saannin ja saavat vastavuoroisesti lepältä yhteyttämistuotteita. Lepät parantavat ajan oloon kasvupaikkansa maaperää varistaessaan typpipitoiset lehtensä vihreinä. Suomessa kasvavat luonnonvaraisena harmaaleppä (Alnus incana) ja tervaleppä (A. glutinosa).
Harmaalepästä erotetaan meillä kaksi alalajia, etelänharmaaleppä (subsp. incana) ja evinneisyydeltään pohjoinen kuolanharmaaleppä (subsp. kolaënsis). Laajan levinneisyytensä puitteissa monimuotoisesta harmaalepästä tunnetaan useita alalajeja Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian viileissä ja lauhkeissa osissa.
Harmaaleppä kasvaa meillä yleisenä koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata ja tunturialuetta. Se voi kasvaa monenlaisilla kasvupaikoilla, mutta parhaiten se menestyy rehevillä mailla. Harmaaleppä on tervaleppää selvemmin tyypillinen pioneeripuu, joka runsaan siementuotannon ja voimakkaan vesomiskyvyn turvin valtasi aiemmin hylättyjä kaskimaita ja nykyisin uudistuu avohakkuualoille. Se kasvaa nuorena nopeasti, mutta jo 30 vuoden iässä kasvu tyrehtyy ja puu alkaa ränsistyä.
Tervaleppä on meillä yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa Kokkolan korkeudelle asti. Siitä pohjoiseen se harvinaistuu. Tervaleppä on järvien ja merenrantojen sekä rehevien korpien ja puronvarsien puu. Se voi kasvaa hyvällä kasvupaikalla järeäksi tukkipuuksi ja huomattavasti harmaaleppää vanhemmaksi.
Kotimaiset leppälajit on helppo erottaa toisistaan lehtien, käpymäisten norkkojen ja kuoren tuntomerkkien perusteella. Tervalepän kävyissä on selvä perä, kun taas harmaalepän kävyt ovat perättömät. Terva- ja harmaalepän risteymä hybridileppä (Alnus × pubescens) on melko yleinen siellä, missä kantalajeja kasvaa lähekkäin.
Lepät kukkivat varhain keväällä, yleensä maaliskuussa, mutta poikkeuksellisen leutona talvena 2020 kukkivia leppiä näkyi Etelä-Suomessa jo tammikuussa. Tuulipölytteiset lepät tuottavat paljon siitepölyä ilmavirtojen vietäväksi ja allergikkojen kiusaksi. Yksittäiset kukat ovat pieniä ja yksineuvoisia. Hedekukat ovat riippuvis sa norkoissa, jotka muodostuvat edellisen vuoden syksyllä ja näkyvät puissa talvella ruskeina pötköinä. Kukinnan aikana ne venyvät pituutta ja tulevat siitepölystä keltaisiksi. Emikukinnot ovat lyhyehköjä norkkoja, joista tulee pölytyksen jälkeen kovia, vihreitä palleroita. Seuraavana talvena ne ovat tyypillisiä ruskeita lepän ”käpyjä”. Siemenet varisevat kevättalvella hangelle tuulen ja keväisten sulavesien kuljetettaviksi.
Molemmat kotimaiset leppämme uudistuvat myös vesoista hyvin. Harmaaleppä kasvattaa sekä kanto- että juurivesoja, tervaleppä vain kantovesoja. Metsänhoidossa on avohakkuualoille nousevasta harmaaleppävesakosta enimmäkseen pyritty eroon taimikon perkauksissa. Toisaalta hallanarkojen kuusentaimien verhopuustona suositaan sopivan kokoisia harmaaleppiä, jotka sitten kaadetaan pois kuusten ohitettua aran taimivaiheen.
Tervaleppä on harmaaleppää arvostetumpi metsätalouspuu, ja sen kasvatuksen tavoitteena on yleensä tuottaa korkealaatuista tukkipuuta. Tervalepän siemenen tuottamiseksi on perustettu siemenviljelyksiä valittujen kantapuiden vartteilla. Taimitarhoilla metsänviljelyyn tuotetut tervalepän taimet ovat olleet enimmäkseen metsikköalkuperää, mutta nykyisin on saatavissa myös siemenviljelyssiemenestä kasvatettuja taimia. Tervaleppää voidaan istuttaa viljaville, tuoreille ja multaville paikoille. Tervaleppämetsiköitä hoidetaan rauduskoivun tapaan nuoruusvaiheessa voimakkain ja usein toistuvin harvennuksin, jotta latvukset pysyvät elinvoimaisina, ja päätehakkuuta voi alkaa suunnitella noin 50 vuoden iällä.
Molempien kotimaisten leppien puu muuttuu kaadon jälkeen ilman vaikutuksesta punertavaksi, tervalepällä harmaaleppää tummemman punaruskeaksi. Puuaine on kevyttä, pehmeää ja helposti työstettävää, mistä syystä se on kuvanveistäjien ja taidepuuseppien suosiossa. Leppäpuusta tehdään huonekaluja sekä taulujen ja valokuvien kehyksiä. Valimoiden ja lasitehtaiden muotteihin sekä kenkien lesteihin se sopii hyvin, koska se pitää muotonsa halkeilematta. Lepästä saa kaunista punaista paneelia, ja myös saunanlaudepuuna se on suosittu haapapuun ohella.
Vaikka leppäpuu ei huonon lahonkestävyytensä vuoksi sovellu ulkokäyttöön, on se kuitenkin vedenalaisessa käytössä kovaa ja kestävää. Venetsian kaupunki on rakennettu osaksi tervaleppäpaalujen varaan. Leppä on myös kotikatajan tavoin suosittu savustuspuu.
Lepät saavat yleensä olla rauhassa kasvinsyöjiltä. Hirvieläimille, jäniksille ja myyrille leppä ei maistu. Entisinä aikoina tehtiin karjalle talviravinnoksi leppäkerppuja, kun lepänlehdistä oli tullut syyspakkasten puremina paremmin maistuvia.
Idänlehtikuoriainen (Agelastica alni) syö joskus lepänlehdet puhtaiksi jättäen jäljelle vain lehtisuonet, mutta yleensä lepät toipuvat syönnistä hyvin. Toinen lepällä elävä hyönteinen, joka kiinnittää huomiota, on leppäkemppi (Psylla alni), jonka toukka erittää suojakseen valkoista, villamaista vahaa. Tuolloin sanotaan, että leppä piimii. Tavallisia leppien lahottajia ovat lepänkääpä (Inonotus radiatus) ja lepänarinakääpä (Phellinus alni).
Tervaleppä on kaunis maisemapuu tummine runkoineen, kiiltävine lehtineen, mutkaisine oksineen ja käpyineen. Molemmilla leppälajeilla tavataan erikoismuotoja, joista etenkin lehtimuodoltaan poikkeavia erilaisia liuskalehtisiä harmaaleppiä tunnetaan useita. Harmaaleppä onkin tässä suhteessa tervaleppää muuntelevampi. Harmaalepän liuskalehtisistä muodoista voi lukea perusteellisen katsauksen Sorbifoliasta vuodelta 1992, jolloin harmaaleppä oli Seuran valitsema Vuoden puu (Piirainen 1992). Kasvutavaltaan poikkeava erikoismuoto on pystyhaarainen ja kapealatvainen pilaritervaleppä (f. pyramidalis). Hyvin huomiota herättävän näköinen erikoisuus on mukuraharmaaleppä, jonka runko on pattien ja muhkuroiden peittämä.
Ulkomaisista lajeista meillä on kokeiluissa japaninleppää (Alnus japonica) sekä pensaslepän (A. alnobetula) viittä alalajia. Harmaalepän alalajeista kamtsatkanharmaaleppä (subsp. hirsuta) menestyy meillä parhaiten. Kahta muutakin alalajia, amerikanharmaaleppää (subsp. rugosa) ja lännenharmaaleppää (subsp. tenuifolia) viljellään harvinaisena.
Anneli Viherä-Aarnio