[print_link]
Tiivistelmä. Japanissa kasvaa kuusi pihlajalajia (Ohwi 1965): *S. alnifolia, *S. commixta, S. gracilis, S. japonica, *S. matsumurana ja *S. sambucifolia. Niistä kahden lajin, S. alnifolia ja S. japonica, lehdet ovat ehyet (eivät liuskaiset) ja ne on ehdotettu vietäviksi Aria–sukuun (Robertson et al. 1991). S. gracilis kasvaa vain KeskiHonshun vuoristoissa, muita tavataan myös Hokkaidolla, josta kerättiin muut paitsi S. japonica. Kaikista neljästä (merkitty yllä *) pihlajasta on vähintään yhden alkuperän kasveja elossa Kumpulassa ja ne ovat menestyneet hyvin tai kohtalaisesti.
KoillisKiinassa (ent. Mantšuria) tavataan vain kaksi pihlajalajia (Li 1988): Sorbus alnifolia ja S. pohuashanensis. S. alnifoliasta lähetettiin Helsinkiin lentopostina koeputkessa oksanpätkiä, mutta solukkolisäys epäonnistui. S. pohuashanensis on alennettu tavallisen S. aucuparian alalajiksi, josta eroaa vain isompien silmujensa ja lehtiensä sekä pysyvämpien korvakkeidensa puolesta (McAllister 2005). Kolmesta kerätystä erästä kaksi menestyy Kumpulassa hyvin.
Niillä alueilla Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa ja Albertassa, joissa liikuimme, kasvaa vain kaksi pihlajalajia: Sorbus scopulina (lännenpihlaja) ja S. sitchensis (sitkanpihlaja) (McAllister 2005). Molemmista kerättiin kolme kantaa. Kaikki S. scopulina-kannat ovat elossa, mutta enää yksi S. sitchensis-kanta kituuttaa Kumpulassa. Edellinen on pensasmainen, jälkimmäisen tulisi kasvattaa vahva vaakajuurakosto, josta pensaikko syntyy vesomalla. S. sitchensis marjoo hyvin nuorena, alle metrin korkuisena, mikä sekin saattaa hidastaa pituuskasvua.
Vuonna 1991 Kiinan Sichuaniin tekemälläni tutkimusmatkalla (Koponen 1997) keräsin marjoja kahdesta valkomarjaisesta pihlajasta (alasuku Albocarmesinae), jotka Kaisaniemessä kasvatettuina olivat selvästi eri lajeja. McAllisterin (2005) monografian perusteella toinen niistä on suvullisesti lisääntyvä diploidi (n = 34) Sorbus rehderiana. Sen tuntomerkkejä ovat jäykät tummat ja paksut oksat, hieman tuppimaiset lehtikannat, kiiltävät jäykät lehdykät, joka kapenevat läheltä lehden tyveä lehden kärkeen. Silmut ovat kartiomaiset, kiiltävät ja niissä on ruskeita karvoja silmun kärjessä ja silmusuomujen reunoissa. Terälehdet ovat hyvin pienet ja kukinto ja lopulta hedelmystökin ovat pystyasentoiset. Se on Himalajan alueella yleinen ja kasvaa korkeammalla kuin muut pihlajat, aina puurajalla saakka. Toinen pihlaja on apomiktinen tetraploidi (n = 68)
S. frutescens. Sen arvellaan syntyneen helmipihlajasta (S. koehneana agg.). Tuntomerkkejä ovat tummasnvihreät syvään hampaiset lehdykät, ohuet suklaanväriset oksat ja pensasmainen kasvutapa. Se on ainoa laji, jolla on mustahkot valkokarvaiset silmut. Se tunnetaan vain Gansun Tebbumaasta, joka on lähellä keruupaikkaani Sichuanissa Sunpanin länsipuolella.