Artikkeleita ja raportteja
Vuoden puusuku – Tuomipihlajat – Amelanchier
SIROTUOMIPIHLAJA
Amelanchier laevis
Snowy mespilus
Alla kuvaesitys joka on linkitetty YouTube -palveluun. Kuvattu Oulun yliopiston kasvitieteellisessa puutarhassa
Kuvat Lassi Kalleinen
[tube]LA8vfDCLhdE[/tube]
Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhasssa avataan maanataina 18.4.2011 valokuvanäyttely, jossa on esillä Katja Uskin valokuvia – muistoja Japanissa vietetystä opintovuodesta.
Gardenia-Helsingin vastaava puutarhuri, Katja Uski, sai ainutlaatuisen kutsun tutustua perinteisen japanilaisen puutarhamestarin elämään ja työhön vuosina 2007-2008. Mestari Kazuo Makioka on rakentanut Suomeen vuonna 2000 Töölönlahden taidepuutarhan karesansui-puutarhaosion, vuonna 2001 Gardenia-Helsinkiin pysyvän Tenpyo-kauden karesansui-puutarhan ja vuonna 2005 yksityispihan Espooseen.
Katja Uski oli mukana näiden puutarhojen rakentamista avustavissa töissä ja osallistui Makiokan luentoihin sekä työpajaan. Mestari oli tehnyt vierailuidensa aikana tarkkailutyötä ja valinnut kaiken tämän jälkeen oppilaakseen hortonomi Katja Uskin. Tämä oli todella ainutlaatuinen kutsu, sillä koskaan aiemmin hänen puutarhatyöryhmässään ei ole ollut länsimaista naista.
Katja Uskin näyttelyssä on runsaasti valokuvia, jotka on jaettu kolmeen teemaan. Kuvissa esitellään mielenkiintoisia puutarhakohteita, joista osa on kuuluisia paikkoja ja osa tuntemattomia sekä työ- ja tapakulttuuria.
Näyttely on esillä kasvitieteellisen puutarhan aulassa puutarhan aukioloaikoina ti –pe 8 -15 ja su 12 – 15. (pitkäperjantaina puutarha on suljettu). Näyttelyyn ei ole erillistä pääsymaksua. Avajaiset maanantaina 18.4. klo 12. Samana iltana klo 18 Katja Uski kertoo aiheesta enemmän kasvimuseon luentotilassa, opastus puutarhan portilta.
Osoite: Kasvitieteellinen puutarha, Kaitoväylä 5, Linnanmaa, Oulu
[print_link]
Malmin hautausmaan puisto-opas on tehty yhteistyönä Helsingin seurakuntayhtymän ja Dendrologian seuran kanssa.
Oppaan hinta on tilattaessa jäsenille 5 euroa ja ei-jäsenille 10 euroa sisältäen toimituskulut. Opasta jaetaan ilmaiseksi jäsenille Dendrologian seuran tilaisuuksissa.
Opas sisältää mm. useita karttoja ja erilaisisia näkökulmia puistoon. Siten oppaan lukuja ovat esimerkiksi:
[print_link]
CarlAdam Hæggström
Luonnontieteellinen keskusmuseo
KasvimuseoPL
700014 HELSINGIN YLIOPISTO
carladam.haeggstrom[at}helsinki.fi
Suomessa kasvaa kolme luonnonvaraista jalopihlajalajia:
–Sorbus intermedia, ruotsinpihlaja, endeeminen laji Pohjolan eteläosissa ja Länsi-Baltiassa. Suomessa sitä kasvaa melko harvinaisena Ahvenanmaalla, jossa se on rauhoitettu, sekä harvinaisena Turun saaristossa.
–S. hybrida, suomenpihlaja, endeeminen laji jonka levinneisyysalue on pirstonainen (disjunktio). Se kasvaa Etelä- ja Länsi-Norjassa, Itä-Ruotsin mantereella (Uplanti, Södermanland) ja Gotlannissa, Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa sekä yksi puu Saarenmaalla ja jokunen puu Bornholmin saaressa. Ahvenanmaalla se on yleisehkö, Turun saaristossa harvinainen.
–S. meinichii, kaunopihlaja on myös endeeminen laji ja sen levinneisyysalue on pirstonainen (disjunktio). Se kasvaa harvinaisena Etelä- ja Länsi-Norjassa, Gotlannissa ja Ahvenanmaalla. Lisäksi on jokunen puu Ruotsin itärannikon tuntumassa sekä Turunmaalla. Kaunopihlaja on rauhoitettu ja luokiteltu erityisesti suojeltavaksi lajiksi sekä Ahvenanmaalla että Ruotsissa. Se kuuluu IUCN:n globaalisen punaisen listan lajeihin, EU:n luontodirektiivilajeihin II-liitteen (Natura 2000 verkosto) ja IV-liitteen mukaan se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR). Suomessakin kaunopihlaja on myös luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) mutta Ruotsissa vain vaarantuneeksi (VU). Norjassa se sen sijaan ei ole ollenkaan katsottu uhanalaiseksi.
Kolme jalopihlajalajia ovat syntyneet risteytymisen ja siihen liittyvän polyploidian tuloksena ja ne ovat useinkin apomikteja, siis hedelmöityksettä siemenestä lisääntyviä. Ruotsinpihlaja ja suomenpihlaja ovat tetraploideja (2n = 68), kaunopihlaja triploidi (2n = 51).
–Ruotsinpihlajan syntyä on selitetty seuraavsti. Sen kantalajeina pidetään diploidinen kotipihlaja S. aucuparia (2n = 34) ja saksanpihlaja S. aria (2n = 34) tai valkopihlaja S. rupicola (2n = 34).
–Suomenpihlajan synty on mutkikkaampi: tetraploidisen apomiktisen lajin siitepöly S. ariaryhmästä (esim. S. rupicola tai S. arranensis, otaksuttu kromosomistoAA) hedelmöittää kotipihlajan munasolun (otaksuttu kromosomisto B) jonka seurauksena on triploidi risteymä AAB. Mikäli kotipihlajan siitepöly hedelmöittää risteymän jakaumattoman munasolun AAB on tuloksena tetraplodinen AABB, eli suomenpihlaja. On oletettu, että tämä on tapahtunut muutamia kertoja, koska suomenpihlajan morfologinen vaihtelu alueittain on suuri. Mutta, jo yhden oksan lehtien morfologinen vaihtelu saattaa olla suuri!
–Kaunopihlajan syntyä on selitetty seuraavasti: kotipihlajan ja suomenpihlajan risteymä on triploidinen (2n = 51; kromosomisto AAB) ja se on tavallisesti täysin marto. Tällainen risteymä on kuitenkin saattanut periä apomiktisen lisääntymistavan kantalajiltaan suomenpihlajalta, ja silloin se on pysyvä, itsenäinen laji, eli S. meinichii. Kaunopihlaja on kuitenkin lajina hankala, koska sen erottaminen primaarisesta risteymästä on hyvin vaikeaa ja ehkä mahdotonta morfologisin perustein.
Kirjallisuutta
Aldasoro, J. J., Aedo, C., Navarro, C. & Garmendia, F. M. 1998: The genus Sorbus (Maloideae, Rosaceae) in Europe and in North Africa: morphological analysis and systematics. – Syst. Bot. 23: 189212.
Bolstad, A. M. & Salvesen, P. H. 1999: Biosystematic studies of Sorbus meinichii (Rosaceae) at Moster, S. Norway. – Nordic J. Bot. 19: 547559.
Hedlund, T. 1901: Monographie der Gattung Sorbus. – Kungl. Svenska Vetenskapsakad. Handl. 35(1): 1147.
Hæggström, C.A. 1989: Suomenpihlaja (Sorbus hybrida). (Abstract: The Finnish Whitebeam (Sorbus hybrida).) – Sorbifolia 20(1): 512.
Hæggström, C.A. 1999: Vuoden 1999 puu: ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia). (Abstract: Tree of 1999: The Swedish Whitebeam (Sorbus intermedia).) – Sorbifolia 30: 131137.
Hæggström, C.A. 2007: Kaunopihlaja (Sorbus meinichii s.lat.) Suomessa. (Abstract: Sorbus meinichii s.lat. in Finland.) – Sorbifolia 38: 147169.
[print_link]
Tiivistelmä. Japanissa kasvaa kuusi pihlajalajia (Ohwi 1965): *S. alnifolia, *S. commixta, S. gracilis, S. japonica, *S. matsumurana ja *S. sambucifolia. Niistä kahden lajin, S. alnifolia ja S. japonica, lehdet ovat ehyet (eivät liuskaiset) ja ne on ehdotettu vietäviksi Aria–sukuun (Robertson et al. 1991). S. gracilis kasvaa vain KeskiHonshun vuoristoissa, muita tavataan myös Hokkaidolla, josta kerättiin muut paitsi S. japonica. Kaikista neljästä (merkitty yllä *) pihlajasta on vähintään yhden alkuperän kasveja elossa Kumpulassa ja ne ovat menestyneet hyvin tai kohtalaisesti.
KoillisKiinassa (ent. Mantšuria) tavataan vain kaksi pihlajalajia (Li 1988): Sorbus alnifolia ja S. pohuashanensis. S. alnifoliasta lähetettiin Helsinkiin lentopostina koeputkessa oksanpätkiä, mutta solukkolisäys epäonnistui. S. pohuashanensis on alennettu tavallisen S. aucuparian alalajiksi, josta eroaa vain isompien silmujensa ja lehtiensä sekä pysyvämpien korvakkeidensa puolesta (McAllister 2005). Kolmesta kerätystä erästä kaksi menestyy Kumpulassa hyvin.
Niillä alueilla Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa ja Albertassa, joissa liikuimme, kasvaa vain kaksi pihlajalajia: Sorbus scopulina (lännenpihlaja) ja S. sitchensis (sitkanpihlaja) (McAllister 2005). Molemmista kerättiin kolme kantaa. Kaikki S. scopulina-kannat ovat elossa, mutta enää yksi S. sitchensis-kanta kituuttaa Kumpulassa. Edellinen on pensasmainen, jälkimmäisen tulisi kasvattaa vahva vaakajuurakosto, josta pensaikko syntyy vesomalla. S. sitchensis marjoo hyvin nuorena, alle metrin korkuisena, mikä sekin saattaa hidastaa pituuskasvua.
Vuonna 1991 Kiinan Sichuaniin tekemälläni tutkimusmatkalla (Koponen 1997) keräsin marjoja kahdesta valkomarjaisesta pihlajasta (alasuku Albocarmesinae), jotka Kaisaniemessä kasvatettuina olivat selvästi eri lajeja. McAllisterin (2005) monografian perusteella toinen niistä on suvullisesti lisääntyvä diploidi (n = 34) Sorbus rehderiana. Sen tuntomerkkejä ovat jäykät tummat ja paksut oksat, hieman tuppimaiset lehtikannat, kiiltävät jäykät lehdykät, joka kapenevat läheltä lehden tyveä lehden kärkeen. Silmut ovat kartiomaiset, kiiltävät ja niissä on ruskeita karvoja silmun kärjessä ja silmusuomujen reunoissa. Terälehdet ovat hyvin pienet ja kukinto ja lopulta hedelmystökin ovat pystyasentoiset. Se on Himalajan alueella yleinen ja kasvaa korkeammalla kuin muut pihlajat, aina puurajalla saakka. Toinen pihlaja on apomiktinen tetraploidi (n = 68)
S. frutescens. Sen arvellaan syntyneen helmipihlajasta (S. koehneana agg.). Tuntomerkkejä ovat tummasnvihreät syvään hampaiset lehdykät, ohuet suklaanväriset oksat ja pensasmainen kasvutapa. Se on ainoa laji, jolla on mustahkot valkokarvaiset silmut. Se tunnetaan vain Gansun Tebbumaasta, joka on lähellä keruupaikkaani Sichuanissa Sunpanin länsipuolella.
