Pentti Alanko
Vuoden 2011 puuvartissuku
Dendrologian Seura on valinnut katajat (Juniperus) ensi vuoden puusuvuksi. Maailman katajalajien lukumäärästä päästään tuskin koskaan yksimielisyyteen; toisten mielestä niitä on 45, kun taas eräät tutkijat ovat päätyneet jopa 60 lajiin. Meillä voidaan kasvattaa ainakin 12 katajalajia ja 56 muuta taksonia (alalajia, risteymää, muunnosta, muotoa, lajiketta). Edellä mainitut lukumäärät ovat ”Havupuut ja -pensaat”-kirjasta (Alanko-Lagerström, Tammi 2006). Suomen puu- ja pensaskasviomme mainitsee katajista 27 taksonia. Meillä kokeiltavaksi sopisi todennäköisesti suurempikin määrä erilaisia katajia, ja vuosittain taimimyymälöihin on tuotukin tarjolle ulkomailta eräitä muita katajataksoneita. Valitsemalla katajat Vuoden puusuvuksi seuramme haluaa herättää nykyistä laajempaa kiinnostusta katajiin puutarhojen ja puistojen kasveina; onhan katajilla suuri koristearvo ja ne ovat kasvupaikkansa suhteen vaatimattomia.
Meillä koko maassa luontaisena kasvava kotikataja (J. communis) on ainoa luonnonvarainen katajalajimme. Professori Reino Kalliolan mukaan se on yksi kolmesta yleisimmästä, laaja-alaisimmasta luonnonkasvistamme kultapiiskun ja kotipihlajan ohella. Kaikkia näitä kolmea kasvia tavataan merten luodoilta aina tuntureille saakka. Usein ne näkeekin suomalaisessa metsässä toistensa seurassa kasvavina. Katajia pitäisi aina säästää maisemassa metsiä hakatessa tai voimalinjojen alla, kuten jo nykyään näkee toisinaan tehtävänkin. Katajia kasvavat kedot ovat oleellinen osa suomalaista kansallismaisemaa, ja ne pitäisi säästä metsäpuiden istuttamiselta ja pensoittumiselta. Valitettavasti niiden arvoa ei vielä läheskään aina ymmärretä. Puumaiset katajat ovat meillä Ahvenanmaata lukuun ottamatta rauhoitettuja. Silti meillä näkee usein myynnissä paksuista katajista tehtyjä matkamuistoja. Niiden ostamiseen eivät ainakaan dendrologit ja muutkaan luonnonystävät helpolla syyllisty!
Pensasmaista kotikatajaa ei meillä ei arvosteta jostain syystä lainkaan puutarhojen ja puistojen koristekasvina, vaikka se on yleisesti kasvatettua vuorimäntyä (Pinus mugo) huomattavasti kauniimpi. Monet pitävät sitä liian hidaskasvuisena. Eniten meillä näkee kasvatettuna tai luonnosta haettuna kapeakasvuista pilarikatajaa (f. suecica, tai ’Suecica’). Käyttökelpoinen on myös pienikasvuinen pikkupilarikataja (’Columnaris’ eli ’Suecica Nana’). Myös ulkomaista irlanninkatajaa (’Hibernica’) näkee usein istutettuna. Muista lajikkeista yleisimpiä on maanmyötäinen kääpiökataja (’Repanda’).
Muita meillä viljeltyjä katajia ovat jo pitkään kasvatettu rohtokataja (J. sabina) ja sen lajike ’Tamariscifolia’. Rohtokatajan luontainen levinneisyys ulottuu Etelä-Euroopan vuoristoista Etelä-Uralille ja Altaille. Monet katajalajit ja lajikkeet ovat arkoja kevätauringon paahteelle, joka aiheuttaa neulasten ruskettumista jos maa on syvään jäässä eivätkä juuret saa maasta vettä. Kyseessä on siis oikeastaan kuivuminen. Hyviä kokemuksia meillä on saatu muun muassa laakakatajasta (J. horizontalis) ja sen ’Glauca’-lajikkeesta, sinilaakakatajasta. Keski-Euroopassa tavattoman yleiset tarhakatajan (J. x media) lajikkeet (muun muassa ’Pfizeriana’) ovat olleet arkojen kasvien maineessa, mutta viimeisten vuosikymmenien edullisten sääolojen vuoksi niitä näkee jo monin paikoin hyvin viihtyvinä. On myös huomattu, että varttuneet pensaat menestyvät hyvin. Maa ei jäädy kovinkaan syvälle pensaan peittäessä kasvupaikkaansa tehokkaasti.
Sorbifolia-lehdessä ja syksyllä 2011 järjestettävässä Vuoden puusuku-seminaarissa katajia käsitellään perusteellisesti. Olisi toivottavaa, että niiden käyttö puutarhojen ja puistojen koristekasveina lisääntyisi. Eräät taimitarhat jo lisäävät kotimaisia katajia, kuten Hongiston taimitarha Koskella, jolla on myynnissä niin pylväsmäisiä, kartiomaisia, pensasmaisia kuin lamoavakasvuisia kotikatajalajikkeita. Myös MTT:n Laukaan toimipaikka on jo pitkään hakenut luonnosta erilaisia katajia. Toivon mukaan niistä saadaan piakkoin materiaalia taimitarhoille lisäykseen.
Julkaistu Sorbifoliassa 4/2010