Heikki Kiuru
Vuoden 2001 puuvartissuku
Lehtikuusi on kaikille dendrologian harrastajille tuttu puu. Suvun tarkkuudella se on helppo tunnistaa jo kaukaa. Lajin määritys on vaikeampaa. Monet ovat tarkkailleet puita vain lehtikuusina, niitä tarkemmin tutkimatta.
Metsänhoito on keskittynyt siperianlehtikuuseen (Larix sibirica), joka on osoittautunut Suomen oloissa taloudellisesti parhaaksi vaihtoehdoksi kestävyytensä ja hyvän runkomuotonsa ansiosta. Sen taimia on myöskin parhaiten saatavilla. Tutkimusten mukaan siperianlehtikuusi on niitä harvoja ulkomaisia puulajeja, jotka ovat suomalaisten puiden kanssa kilpailukykyisiä metsäpuita. Ulkonäöltäänkin lehtikuusi soveltuu suomalaiseen maisemaan. Viljeltyjen metsiköiden ulkopuolelle lehtikuusi leviää huonosti, mitä voidaan pitää etuna, koska näin lehtikuusi on helppo rajoittaa halutuille alueille.
Muut lehtikuusilajit ovat jääneet melko vähälle huomiolle. Kuitenkin kirjatessani havaintoja osoittautui, että varsinkin vanhoista puista monet ovat euroopanlehtikuusia (L. decidua), esimerkiksi ne 1800-luvulla istutetut puut, joita olen satunnaisesti havainnoinut 1960-luvun puolivälistä Espoon Laaksolahdessa. Laji on joskus vain todettu huonomuotoiseksi ja alttiiksi lehtikuusenkorokalle (Lachnellula willkommii), jota aikaisemmin kutsuttiin lehtikuusen syöväksi. Tästä johtuu käsitys, että puulajia ei kannata istuttaa. Kuitenkin puistopuina suotuisissa oloissa kasvavat euroopanlehtikuuset ovat vanhoinakin terveitä. Lehtikuusenkorokka näyttää olevan varsinkin väärällä paikalla kasvavien tai hyvin tiheiden metsikköjen vaiva. Joissakin keski-ikäisissä ja vanhoissa metsissä näkyy korokan jälkiä muuten elinvoimaisissa puissa. Taudinkestävyyteen vaikuttaa myös puiden alkuperä. Fiskars-yhtiön mailla kasvavat vuonna 1844 kylvetyt euroopanlehtikuuset ovat terveitä ja hyväkuntoisia. Samoin Espoon Träskändan 1800-luvun jälkipuoliskolla istutetut tai kylvetyt puut.
Kookkaiden puiden vaikeahko tunnistettavuus on ehkä jättänyt lehtikuusilajit vähälle huomiolle dendrologien keskuudessa. Puiden alaoksat ovat metsissä korkealla. Jos eri lehtikuusilajeja kasvaa Iähekkäin, on hankala selvittää, mistä yksilöstä kävyt ovat pudonneet. Kävytkin ovat usein eri näköisiä kuin niiden pitäisi olla määrityskaavojen mukaan. Määritystä vaikeuttaa vielä se, että lehtikuusilajit risteytyvät helposti keskenään.
Käytännöllisintä on opetella tunnistamaan lehtikuusia yleishabituksen perusteella ja varmistaa laji lähemmin tarkastelemalla. Silloin korkealle karsiutuneistakin puista voi päätellä, mistä yksilöistä kävyt ovat peräisin.
Euroopanlehtikuusi on usein mutkaisempi ja leveämpi kuin siperianlehtikuusi. Lajit muistuttavat kuitenkin paljon toisiaan. Euroopanlehtikuusen kasvutapa vaihtelee enemmän, joukossa on myös hyvin mutkaisia ja paksuoksaisia yksilöitä. Kurilienlehtikuusi (Larix gmelinii var. japonica) on avoimella paikalla seetrimäisen leveä ja vaakaoksainen. Dahurianlehtikuusi (L. gmelinii var. gmelinii) muistuttaa kurilienlehtikuusta, molempien silhuetti on terävä. Lännenlehtikuuselle (L. occidentalis) on luonteenomaista suora runko ja lyhyinä sojottavat oksat. Kanadanlehtikuusi (L. laricina) on ohutkuorinen ja hieman mutkaoksainen, kituliaamman näköinen kuin muut lajit. Japaninlehtikuusen (L. kaempferi) tanakat oksat sojottavat luonteenomaisesti yläviistoon. Syysväristäkin voi päätellä lehtikuusilajin. Euroopanlehtikuusi saa keltaisen syysvärinsä myöhemmin kuin siperianlehtikuusi. Usein kumpaakin kasvaa samassa puistossa.
Kokonsa ja pitkäikäisyytensä vuoksi lehtikuuset sopivat parhaiten puistoihin, metsiin ja suuriin pihoihin. Lehtikuuset ovat omalla tavallaan koristeellisia kaikkina vuodenaikoina. Kauneimmillaan ne ovat keväällä ja syksyllä. Keväällä puut ovat lehteen puhjetessaan vehmaan vihreitä. Kirkas syysväri erottuu muusta ruskasta. Koska lehtikuusilajit saavat syysvärinsä eri aikoina, kannattaa istuttaa useampia lajeja samaan metsikköön, jos tavoitteena on maisemanhoito. Varsinkin puisto- ja ulkoilumetsissä lehtikuusen suuri koko ja pitkäikäisyys pääsevät oikeuksiinsa. Siinä iässä kun useimmat muut ulkomaiset havupuumme ovat jo pahasti ränsistyneet, lehtikuuset eivät vielä ole edes parhaimmillaan. Vanhat lehtikuusikkomme ovat elävää kulttuurihistoriaa, joka kertoo ulkomaisten puulajien viljelykokeista Suomessa.
Julkaistu Sorbifoliassa 3/2001