Heikki Kiuru
Vuoden puuvartissuku 2002
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena yli 20 pajulajia. Puiksi kasvavia kotimaisia lajeja ovat raita (Salix caprea), halava (S. pentandra), joskus myös mustuvapaju (S. myrsinifolia) ja jokipaju (S. triandra) kehittyvät pieniksi puiksi. Historia näkyy ulkomaisista pajulajeistamme. Vanhoissa puistoissa kasvaa kujasalavaa (Salix x rubens), jota viljeltiin Suomessa jo 1700-luvulla. Isoriippasalavaa (S. ’Blanda’) näkee nykyään harvoin, useimmiten iäkkäitä puita. Idästä tuotu hopeasalava (S. ’Sibirica’) on yleinen vanhoissa ja uusissa istutuksissa. Nykyinen muotipuu on terijoensalava (S. fragilis ’Bullata’). Pajujen käyttö viherpuina on kaavamaista.
Uusiin pihoihin ja puistoihin istutetaan käytännöllisesti katsoen vain terijoensalavaa ja hopeasalavaa. Molemmat sopivatkin parhaiten rakennettuun ympäristöön.
Hopeasalava on kaunis puu oikealla paikalla, kuten esimerkiksi Helsingissä Töölönlahden rannalla kasvavat kookkaat, kauniisti riippuvaoksaiset puut. Muodin vaihteluista huolimatta kannattaa puistoissa säilyttää vanhaa lajistoa, jos puut ovat kasvupaikalla kotonaan. Koska hopeasalavaa on istutettu lähes luonnontilaisille rannoille ja liian kuiville paikoille, se on usein joutunut tyypilliseksi esimerkiksi huonosti maisemaan sopivasta viherpuusta. A.K.Cajander kertoo vuonna 1917 Suomen dendrologian pääpiirteissä hopeasalavan, silloisen hopeapajun, ”vievän koristepuuna voiton useimmista meillä viljellyistä puista”. Helsingin Rautatientorilla kasvaa Aleksis Kiven patsaan luona nuori, professori Viljo Erkamon aloitteesta istutettu hopeasalava, koska Kivi toivoi tulevansa haudatuksi himmeän halavan alle. Ajatuksena oli, että Kivi olisi ehkä tarkoittanut himmeällä halavalla hopeasalavaa.
Cajanderin kirjassa nykyinen hopeasalava esiintyy nimellä Salix alba f. argentea. Nyt nimi S. alba tarkoittaa valkopajua. Jota esiintyy Suomessakin jonkin verran koristepuuna. Vanhoja kirjoja tai hinnastoja katsellessa harrastaja joutuu samalla päättelemään, mitä pajua milläkin nimellä on tarkoitettu. Esimerkiksi Cajanderin kirjan kuvassa oleva S. alba lienee valkopaju. Isoriippasalavasta on joskus käytetty itkupajun (S. babylonica) nimeä, joka on eri puulaji eikä siedä ilmastoamme. Muuten pajujen nimeämistä helpottaa, että kookkaat ulkomaiset lajit on nimetty salaviksi.
Isoriippasalava kasvaa kookkaaksi ja on vanhemmiten maalauksellisen kaunis. Suurimman osan kosteiden puistojen terijoensalavista voisi ajan mittaan korvata luonnollisen näköisillä kookkailla salavilIa. Kujasalava muistuttaa isoriippasalavaa, mutta sen oksat riippuvat vähemmän. Molemmat pajut vaativat runsaasti tilaa ympärilleen, jotta niiden kasvutapa tulee esille. Parhaimmillaan ne ovat suurissa puistoissa yksittäispuina tai pieninä ryhminä veden äärellä. Isoriippasalavan voi oppia tuntemaan tarkkailemalla Helsingissä Lasipalatsin ja Paasikiven aukion välissä kasvavaa puuta. Niilo Karhun Vihreät jättiläiset kirjan mukaan puun ympärysmitta vuonna 1992 oli 478 cm. Puu on rauhoitettu vuonna 1924, joten se on ankeissa oloissa arinakäävän lahottamanakin tullut yllättävän vanhaksi. Tämän perusteella voidaan arvioida, millaiseksi laji kehittyisi hyvällä kasvupaikalla. Isoriippasalava menestyy hyvin vielä Oulun korkeudella. Ongelmana taitaa olla se, että koska taimia ei ole saatavissa, ei ole kysyntää, ja koska ei ole kysyntää, ei kannata viljellä taimia.
Pajut ovat melko lyhytikäisiä. Havaintojen mukaan hopeasalavat alkavat ränsistyä 60—70-vuotiaina hyvissäkin oloissa. Koska kaikki lajit ovat nopeakasvuisia, niillä saavutetaan kuitenkin lyhyessä ajassa valmiin puiston tunnelma. Kotimaiset lajit, raita ja halava ovat jääneet vähälle huomiolle viherpuina. Aikaisen kukintansa ansiosta raita on arvokas maisemapuu. Raidan kukista imevät mettä kimalaiset ja yöperhoset. Halavan lehdet eroavat kiiltävyytensä ansiosta muiden puulajiemme lehdistä. Syksyllä emihalava yllättää pumpulitupsukoillaan. Halavaa näkee sen verran vähän, että minulle tuotti vaikeuksia löytää malliksi avoimella paikalla kasvanut halava. Raidan tavoin halava on erityisen kaunis suurilatvaisena peltosaarekkeessa tai metsänreunassa. Metsänhoidossa raita on nykyään arvossaan, mutta muuten kuin puutavaran vuoksi. Luonnonhoitokoulutuksessa korostetaan raidan merkitystä luonnon monimuotoisuudelle. Lyhytikäisenä se tarjoaa elinympäristön monille lahopuun hyönteisille ja kääville.
Kun etsitään uusia Suomessa kestäviä viherpuita, pitäisi samalla ottaa käyttöön myös vanhoja, hyviksi koettuja puita, meille sopivia alkuperiä. Isoriippasalava ja kujasalava ovat kauniita, kestäviä ja täysin Suomen oloihin sopeutuneita puita. Myös kotimaisten puulajiemme, raidan ja halavan käyttöä pitäisi lisätä.
Julkaistu Sorbifoliassa 1/2002