Seuran ylimääräinen kokous 21.10.2017

Seuran ylimääräinen kokous pidetään lauantaina 21.10.2017 klo 10 Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa, osoitteessa Jyrängöntie 2, Helsinki.

Asialistalla on seuran sääntöjen muuttaminen PRH:n ehdotuksien mukaisesti, alla muutosehdotus muutettavien kohtien osalta. Sääntöjen muuttamiseksi seuran kokouksen on hyväksyttävä muutos kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden välillä on vähintään kaksi viikkoa.

* * *

 Vanhat säännöt

5 § Seuran nimen kirjoittaminen

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa.

Käytännön raha-asioiden hoidossa varainhoitajalla on oikeus kirjoittaa seuran nimi yksin.

8 § Kokoukset

Seuran kevätkokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous joulukuun viidenteentoista päivään mennessä hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus tai tilintarkastajat katsovat sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 10 % seuran jäsenistöstä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

9 § Kevätkokous

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1 kokouksen avaus;
2 valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina;
3 todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4 hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5 esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan/tilintarkastajan lausunto;
6 päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muista toimenpiteistä, mihin hallinto ja tilit antavat aihetta;
7 valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatilintarkastaja tai varatoiminnantarkastaja, tai kaksi toiminnantarkastajaa ja yksi varatoiminnantarkastaja vuoden toimikaudeksi alkaen kevätkokouksesta;
8 käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

12 § Yhdistyksen lakkauttaminen

Päätös seuran purkamisesta on tehtävä, kuten edellä sääntöjen muuttamisesta on sanottu. Seuran purkautuessa luovutetaan sen varat seuran ohjelman mukaisen toiminnan tukemiseksi jollekin muulle rekisteröidylle yhdistykselle, säätiölle tai laitokselle, sen mukaan kuin seuran lakkauttamisasiaa viimeksi käsittelevä kokous päättää.

Uudet säännöt

5 § Seuran nimen kirjoittaminen

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai varainhoitajan kanssa.

8 § Kokoukset

Seuran kevätkokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous joulukuun viidenteentoista päivään mennessä hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 10 % seuran äänioikeutetusta jäsenistöstä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

9 § Kevätkokous

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1 kokouksen avaus;
2 valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina;
3 todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4 hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5 esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan/tilintarkastajan lausunto;
6 päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muista toimenpiteistä, mihin hallinto ja tilit antavat aihetta;
7 valitaan yksi tilintarkastaja tai yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatilintarkastaja tai varatoiminnantarkastaja, tai kaksi toiminnantarkastajaa ja yksi varatoiminnantarkastaja vuoden toimikaudeksi alkaen Kevätkokouksesta;
8 käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

12 § Yhdistyksen lakkauttaminen

Päätös seuran purkamisesta on tehtävä, kuten edellä sääntöjen muuttamisesta on sanottu. Seuran purkautuessa luovutetaan sen varat seuran sääntöjen mukaisen toiminnan tukemiseksi jollekin muulle rekisteröidylle yhdistykselle, säätiölle tai laitokselle, sen mukaan kuin seuran lakkauttamisasiaa viimeksi käsittelevä kokous päättää.

Retkeilyä Espoossa ja Kauniaisissa 2.9.2017

Retkeilemme Espoossa ja Kauniaisissa 2.9.2017 klo 10-14. Kokoonnumme klo 10 osoitteessa Upseerinkatu 9 (Leppävaara), Espoon kaupungin kunnostamassa Vanhan Albergan puutarhassa. Puutarha on Kehä I:n itäpuolella Perkkaalla. Kartanorakennus on kehän länsipuolella.

Jatkamme Kauniaisiin Työväenakatemian puistoon, Vanha Turuntie 14, minkä jälkeen pidetään tauko Bembölen kahvituvassa. Retki päättyy Bodom-järven rantaan Villa Dalbyn puutarhaan.

Liikumme omilla autoilla. Ilmoittaudu retkelle osoitteeseen kotimaanmatka@dendrologianseura.fi

Kerro, voitko tarjota kyytiä tai tarvitsetko kyytiä!

Retki Lahden seudulle 19.8.2017

Dendrologian seura retkeilee tänä vuonna Lahden seudulla. Lahden kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala on lupautunut oppaaksi. Bussi noutaa meidät Lahden rautatieasemalta klo 9:10. Päivän mittaan vierailemme seuraavissa kohteissa

    • Hanneksen metsä – arboretum Kalliolassa Hollolan kunnan puolella
    • Omakustanteinen lounas, ravintola Lokki Lahdessa
    • Launeen arboretum
    • Kariniemen mäen puulajipolku
    • Mukkulan kartanon muhkeat tammet

Lisäksi näemme punatammia ja muita kiinnostavia puita Lahden kaupungin monipuolisissa istutuksissa. Päivän päätteeksi palaamme rautatieasemalle.

Matkan hinta on 30 €. Ilmoittautuminen osoitteeseen ds.kotimaanmatkat@gmail.com